torstai 27. joulukuuta 2012

Pähkinäinen suklaamaustekakku


Jouluiseen kahvipöytäämme löysi tiensä tämä tumma pähkinäkakku. Jouluna on aina perinteenä tehdä jonkinlainen maustekakku ja mielestäni ne sopivat oikein hyvin jouluun. 
Tätä kakkua kehuttiin kovasti ja tätini toivoi jo, että leipoisin pian tämän uudeestaan. 

Maustekakut ovat siitä kivoja myös, että ne voi (oikeastaan täytyy) tehdä pari päivää ennen, jotta ne ehtivät mehevöityä. Ne ovat myös helppoja ja nopeita tehdä sekä oikein herkullisia. Itse käytän näistä kakuista sanaa maustekakku, sillä kuivakakku tuo mieleen, noh, että se olisi kuivaa.

Herkutellen siis uuttavuotta kohti!










Pähkinäinen suklaamaustekakku

150g tummaa suklaata
200g voita
2dl sokeria
3 munaa
1dl hasselpähkinöitä (rouhittuna)
1 ½ rkl appelsiinin kuorta raastettuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl piparkakkumaustetta

Sulata suklaa miedolla lämmöllä kattilassa tai mikrossa. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. 

Lisää voivaahtoon sula suklaa, rouhitut pähkinät sekä appelsiinikuoriraaste. 

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon. Varo sekoittamasta liikaa.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan ja paista 175-asteessa noin tunti.

Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista. Pese vuoka ja laita kakku takaisin vuokaan. Anna tekeytyä jääkaapissa. Koristele halutessasi sulalla suklaalla ja rouhituilla pähkinöillä tai siivilöi tomusokeria. 

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Jouluiset leivät


Lisää jouluisia leipomuksia! Tällä kertaa jotain ei-niin-makeaa. Tein jouluksi kahta erilaista leipää, joista kaksi meni lahjaksi isovanhemmille ja kolmas naapureille ja yksi jäi meille kotiin. Isovanhemmilleni tein pähkinäistä juhlaleipää ja toinen leipä oli vuokaleipää, Pähkinäistä leipää en päässyt maistamaan, sillä ne menivät lahjaksi, mutta kotiimme jäänyt leipä oli aivan ihanan makuista ja se meni heti kaupaksi joulupöydässä.

Tein leipätaikinat päivää ennen aattoa valmiiksi ja laitoin ne yöksi jääkaappiin. Aamulla otin ne jääkaapista hyvissä ajoin lämpiämään ja myöhemmin heitin leipävuokiin ja annoin kohota hetken aikaa. On todella kätevää tehdä taikina päivää ennen ja laittaa vain jääkaappin odottamaan, sillä se ei vaikuta makuun. Teen aina sämpylä- ja pullataikinat valmiiksi jääkaappiin, sillä se helpottaa leipomista kun taikina on hieman jähmeämpää eikä tartu niin paljon sormiin.





Vuokaleipä

Pähkinäinen juhlaleipä




Vuokaleipä


Pähkinäinen juhlaleipä (2kpl)

2,5dl kaljamaltaita
3,5dl vettä
5dl rasvatonta piimää
50g hiivaa
2dl fariinisokeria
3tl suolaa
14dl vehnäjauhoja
100g voita
200g hasselpähkinöitä
200g kuivattuja aprikooseja (en laittanut)

Sekoita maltaat kiehuvaan veteen. Anna kiehua n.5 minuuttia. Kaada kulhoon ja lisää piimä. Lisää kädenlämpöiseen piimä-mallasseokseen hiiva, sokeri ja suola. Alusta noin litra jauhoista kahdessa erässä lisäten. Vaivaa taikinaa että siihen tulee sitkoa.

Lisää pehmeä voi, karkeasti rouhitut pähkinät ja hienonnetut hedelmät. Vaivaa tasaiseksi ja lisää loput jauhoista. 

Jaa taikina kahteen leipävuokaan ja ripottele päälle vehnäjauhoja. Peitä leivinliinalla ja kohota 40 minuuttia

Paista 175-asteessa uunin alaosassa noin 40 minuuttia




Vuokalimppu (2kpl)

6dl piimää
1,5dl kaurahiutaleita
60g kaljamaltaita
50g hiivaa
1,5dl omenahilloa
1dl siirappia
3/4 rkl suolaa
3dl ruisjauhoja
7dl vehnäjauhoja

Kiehauta piimä kattilassa (älä pelästy kun piimän koostumus muuttuu). Kaada piimä kulhoon ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva, hillo, siirappi sekä suola.

Lisää ruis- ja vehnäjauhot vähitellen vaivaten. Peitä kulho liinalla ja kohota tunnin ajan.

Vuotele kaksi leipävuokaa (1,5l ) ja jaa taikina niihin. Peitä liinalla ja kohota vielä tunti. Paista 175-asteessa 45 minuuttia. 





tiistai 25. joulukuuta 2012

Glögikakku


Tuoksuvaa ja maistuvaa joulua kaikille! Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika viimeistän vuoden 2012 leipomusten. En ole yhtään ehtinyt leipoa koko joulukuun aikana ja jos olenkin niin en ole saanut otettua niistä kuvaa.

Jouluksi tein taas monenmoista leipomusta ja kahvipöytään valitsin hyydytetyn glögikakun. Kakku oli muiden mielestä ihanan makuista, itse en jaksanut kaiken sen jouluruuan jälkeen syödä kakkua. Kakku oli helppo valmistaa ja sen voi hyvin tehdä etukäteen jääkaappiin. Harmillista oli vain, että kiille ei hyytynyt tasaisesti, sillä jäkaappimme on hieman vinossa ja se viettää eteenpäin. Kiilteeseen tuli myös kuplia, sillä glögiin muodostui vaahtoa kun lisäsin liivatteen.









Glögikakku

Pohja:
100g voita
1dl sokeria
1 muna
1dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
2tl kanelia

Täyte:
6 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1prk maitorahkaa
2dl kinuskikastiketta
1tl vaniljasokeria
1prk Flora Vanillaa

Kiille:
6 liivatelehteä
4dl glögitiivistettä

1. Pohja: Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna koko ajan sekoittaen. Lisää kuivat aineet keskenään ja lisää voivaahtoon. Kaada leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (24cm) ja paista 175-asteessa noin 20-minuuttia

2. Täyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta keskenään tuorejuusto, maitorahka, kinuskikastike ja vaniljasokeria. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi ja lisää seokseen. Kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

3. Kiille: Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Kuumenna tilkka glögiä ja sulata liivatteet siihen. Sekoita liivateseos glögiin (älä sekoita rajusti ettei muodostu vaahtoa.) Kaada glögi kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vegaaninen suklaamoussekakku


Tein vegaanisen kakun, jonka salainen ainesosa on.... avokado! Avokadomousse naamioituna suklaamousseksi, ja voin kertoa: läpi meni! Tahdoin tehdä jotakin suklaista, sillä se on varma nakki ainakin meidän perheenjäsenillemme. Tämä kelpasi jopa siskolleni, joka aina kaihtaa avokadoa.

Kakkuun tuli myös Alpron mantelijuomaa, joka sekin on aivan ihanan makuista! Itse näin kasvissyöjänä juon yleensä soijamaitoa, mutta tuo mantelimaito on myös tosi hyvää! Olen itsekin tehnyt joskus mantelimaitoa, mutta siitä ei tullut kovin hyvän makuista ja sen tekokin oli vähän vaivalloista jos sitä haluaisi joka päivä nauttia.

Kakun maku paranee jääkaapissa eikä se ole valmis heti nautittavaksi. Kakku oli myös tosi simppeli tehdä: sekoitetaan ja kaadetaan vain vuokaan. Volà! Sopii niin kasvissyöjillekkin, keliaakikoille, muna-allergisille että myös maidottomille!






Vegaaninen suklaamoussekakku

Pohja:
2,5dl + 6rkl gluteiinittomia jauhoja (tai vehnäjauhoja)
½dl + 2rkl tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
2dl sokeria
1tl suolaa
4rkl + 2tl canolaöljyä
1,5dl Alpro mantelimaitoa

Täyte:
4 avokadoa
1dl mantelimaitoa
1,5dl vaahterasiirappia
1rkl pähkinävoita (en laittanut)
1/4 tl suolaa
1tl vanilja-aromia
250g suklaata (laitoin taloussuklaata)
½ dl kaakaojauhetta

1. Pohja: Leikkaa 24cm irtopohjavuokaan sopivan kokoinen leivinpaperipalanen. Sekoita keskenään kuivat aineet (jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, suola ja sokeri.) Sekoita keskenään "vetiset2 aineet keskenään (öljy, mantelimaito, siirappi). Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan ja paista uunissa 190-asteessa 22-25 minuuttia.

2. Täyte: Sekoita kaikki paitsi suklaa tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Sulata suklaa ja lisää se massan joukkoon. Kaada jäähtyneen kakkupohjan päälle ja anna asettua jääkaapissa vuorokausi.



,


>

perjantai 23. marraskuuta 2012

Mokkakakku semifreddo sydämellä

Hei! Joulun aika alkaa pikkuhiljaa saapua ja pikkujoulukausi on parhaillaan (ja jo mennytkin kenties). Meille tuli sukulaisia syömään viikonloppuna ja halusin tehdä jotakin jäädykettä/semifreddoa ja sitten näin kuvan tällaisesta kakusta, jonka sisällä on jäädytettävä semifreddo.

Kakku on siis mokkainen ja sisälle kehittelin tuollaisen kermaliköörimassan, sillä minulla oli vielä ylimääräistä Baileysia, joka piti käyttää pois. Kakku sai paljon positiivista palautetta ja oli minunkin mielestä hyvää! Baileys ei maistunut täytteessä liikaa eikä kakku ollut liian makea.

Mukavaa marraskuun loppua kaikille :)













Mokkakakku semifreddo sydämellä


Kakku:
4tl pikakahvijauhetta
3rkl kuumaa vettä
200g tummaa suklaata
6 munaa
1,5dl sokeria
1/4 tl suolaa
2rkl kaakaojauhetta

Semifreddo täyte:
0,5dl kermalikööriä
5 munaa
3dl kermaa
4rkl sokeria
4-5rkl kahvia

1. Kakku: Laita uuninpellille leivinpaperi. Sekoita pikakahvijauhe kattilassa kuumaan veteen. Lisää suklaa paloina ja sekoita miedollä lämmöllä, kunnes suklaa on sulanut. Anna seoksen jäähtyä.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja 3/4dl sokeria sekä 1/8tl suolaa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon suklaa.

Vatkaa valkuaiset ja 1/8tl suolaa vaahdoksi ja lisää samalla koko ajan vatkaten 3/4dl sokeria. Lisää 2/3 valkuaisvaahdosta keltuais-suklaaseokseen ja sekoita nuolijalla varovasti tasaiseksi. Lisää loput valkuaisvaahdosta ja sekoita varovasti.

Kaada pellille ja levitä tasaiseksi. Paista 180-asteessa n.12-14 minuuttia, kunnes tikulla koittaessa siihen ei jää taikinaa. Uunista tullessa kumoa pohja leivinliinan päälle ja siivilöi päälle kaakaojauhetta.

Laita leipävuokaan sopivan kokoinen kelmupalanen. Leikkaa kakusta leipävuokaan jokaiselle sivulle sopivan kokoiset palat. Siivilöi vielä hieman kaakaojauhetta. Laita pakastimeen täytteen teon ajaksi.

2. Täyte: Sekoita kahvi liköörin joukkoon.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää baileys siihen.

Vaahdota valkuaiset.

Vaahdota kerma.

Sekoita hellästi kaikki taikinat yhteen.

Kaada täyte leipävuokaan ja laita pakastimeen vähintään kahdeksaksi tunniksi. Ennen tarjoilua ota kakku huoneenlämpöön 5 minuuttia ennen.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vadelma-valkosuklaamoussekakku


Heissan alla! Viime viikonloppuna oli isänpäivä ja aikomuksenamme oli vierailla isovanhempieni luona, mutta toisin kävi eikä sitten lähdettykkään. Tämän kakun olisin vienyt mennessäni, mutta ihan hyvin se saatiin kotonakin sitten tuhottua.

Kakun teossa oli monta vaihetta, joten mikään vierasvara tämä ei ole. Kuitenkin, tämä oli ihanan makuista: vadelman ja valkosuklaan liitto on täydellinen! Kakkuun tulee kakkupohja, valkosuklaamousse, jonka päällä on vadelmamelba. Vaaleanpunainen kerros on vadelmamousse. Tein valkosuklaa+vadelmamelban 18cm irtopohjavuokaan, joten ne kerrokset jäivät hauskasti piiloon.
Kakku onnistui muuten mainiosti, mutta se oli hiukan höttöistä. Asian pystyy helposti korjaamaan lisäämällä liivatelehtien määrää.
Kakun ohje on oikea tilkkutäkki ja sovelsin monien reseptien ohjeita tähän kakkuun.

Tällaista tällä kertaa! Leivoitteko te jotakin isänpäivän kunniaksi? :)













Vadelma-valkosuklaamoussekakku

Pohja:
3 munaa
2dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta


Valkosuklaamousse:
200g valkosuklaata
3,5dl kermaa
3 keltuaista

Vadelmamelba
200g vadelmasosetta
2 liivatelehteä
2rkl sokeria

Vadelmamousse
8 liivatelehteä
300g pakastevadelmaa
2rkl likööriä (vadelmalikööriä tai mehukin käy)
4 keltuaista
3dl tomusokeria
6dl kermaa

1. Pohja: Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina pellille ja paista 200-asteessa 7-8 minuuttia

2. Valkosuklaamousse: Sulata suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää suklaan joukkoon. Vatkaa keltuaiset ja lisää joukkoon. Kaada moussetaikina 18cm irtopohjavuokaan ja anna jähmettyä pakastimessa.

3. Vadelmamelba: Laita liivatteet likoon kylmään veteen. Sekoita sokeri vadelmasoseen sekaan, kiehauta ½dl vadelmasosetta ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada seos ohuena nauhana loppuun vadelmasoseeseen. Laita seos jähmettyneen valkosuklaamoussen päälle ja anna hyytyä pakastimessa.

4. Vadelmamousse: Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita vadelmat likööriin (tai laimentamattomaan mehuun) ja paseeraa ne sihdin läpi. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri kreemiksi. Vatkaa kerma (5dl) vaahdoksi. 
Kuumenna 1dl kermaa kattilassa ja sulata liivatelehdet siihen. Kääntele liivatekermaseos varovasti kermavaahdon joukkoon. Yhdistä kermavaahto muna-tomusokerikreemiin ja lisää lopuksi paseerattu vadelmaseos nuolijan avulla käännellen.

5. Kakun kokoaminen: Leikkaa pohjasta sopiva pala 24cm irtopohjavuokaan. Kostuta pohja sokerivedellä. Laita pohjan keskelle pakastettu valkosuklaa-vadelmakakku. Kaada lopuksi päälle vadelmamousse. Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.





sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mokkainen Baileys juustokakku

Minulla oli tiedossa illanistujaiset, joihin ajattelin leipoa Baileys kakun. Olen kerran aikaisemminkin tehnyt Baileys juustokakun, mutta tämä on kuitenkin eri resepti ja myös erimakuinen, sillä tähän kakkuun tuli kahvia.

Jokainen joka pitää Baileysista pitää varmasti myös tästä iki-ihanasta kakusta. Itse olen eniten juustokakkujen ystävä ja lemppareitani ovat Baileysjuustis sekä mangojuustis! Juustokakuissa tykkään enemmän Digestive-keksi pohjista kuin vaikka Dominokekseistä tehdystä.

Kakusta tuli ihanan pehmeän makuista. Täyte on kuin vaahtoa, suussa sulavaa moussea, jossa maistuu mokka sekä kermainen Baileys. Keksipohja sopii kakkuun erinomaisesti ja tämän saa myös koristeltuakin hienosti. Minulla vain ei ollut aikaa koristella, joten siivilöity kaakaojauhe sai kelvata.

Tein tämän kakun 24cm irtopohjavuokaan ja kakusta tuli aika matala. Jos haluat saada näyttävämmän kakun niin kannattaa kaksinkertaistaa ohje. Itse pidän enemmän korkeista kakuista, mutta tästä tuli nyt tällainen.












Mokka-Baileysjuustokakku

Pohja:
100g Digestivekeksejä
30g sulaa voita

Täyte:
150g maitoa
10g pikakahvijauhetta
1/2 vaniljatanko
250g tuorejuustoa
90g sokeria (reilu 1dl)
2dl vispikermaa
65g Baileys - likööriä (n.1dl)
12g liivatelehtiä (n.6kpl)

1. Tee pohja. Murskaa keksit hienoksi muruiksi. Lisää sulatettu voi. Taputtele kevyesti irtophjavuokaan, jonka pohjalle on leikattu sopivan kokoinen leivinpaperi. Paista pohja uunissa 150-asteessa n.10-15 minuuttia kullanruskeaksi. Anna jäähtyä.

2. Tee täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kaada maito kattilaan ja raaputa vaniljatangon siemenet sekaan. Lisää myös pikakahvijauhe. Anna kiehahtaa ja ota kattila pois levyltä. Lisää liivatteet ja sekoita tasaiseksi.

Vatkaa kulhossa tuorejuusto ja sokeri keskenään pehmeäksi ja sileäksi seokseksi.

Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Lisää kermavaahto tuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi Baileys. 

Kaada vuokaan pohjan päälle. Peitä foliolla ja anna mehevöityä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele vaikka kaakaojauheella.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Irish coffee- pikkuleivät


Sana Irish coffee kuulostaa mielestäni todella herkulliselta. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä ainakaan kyseinen juoma ei ollut mieleeni, kun maistoin sitä ravintolassa. Iskin kuitenkin silmäni näihin Irish coffee- pikkuleipiin ja päätin kerrankin leipoa keksejä!

Nämä pikkuleivät ovat enemmänkin aikuiseen makuun täytteen sisältämän viskin ja kahvin vuoksi. Pikkuleivät oli helppo leipoa ja nämä varmasti kruunaavat kahvipöydän tarjoilun. Ohje on Pirkka.fi sivuilta.

Muuten tänän on avattu Indiedays Inspiration, jossa siis minäkin olen mukana. Mahtavaa! Käykäähän kurkkaamassa!













Irish coffee - pikkuleivät

Taikina:
200g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Täyte:
50g voita
1dl tomusokeria
2tl viskiä
2tl pikakahvijauhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, vaniljasokeri sekä leivinjauhe keskenään. Siivilöi kuivat aineet taikinan joukkoon. Sekoita mahdollisimman vähän.

2. Nostele taikina pursotinpussiin ja pursota pellille n. 4cm pituisia pötköjä. Jätä palojen väliin hieman leviämisvaraa. Paista uunissa 200-asteessa, keskitasoa ylempänä olevalla tasolla n.6-7 minuuttia.

3. Vatkaa täytettä varten voi ja tomusokeri keskenään vaahdoksi. Lisää viski sekä pikakahvijauhe ja sekoita tasaiseksi. Sivele täyte puolille jäähtyneistä keksitangoista ja paine toinen puoli päälle. Siivilöi tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Pikkuleivät voi pakastaa ja ne säilyvät jääkaapissa tiiviissä rasiassa pari päivää.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Seepra (vai tiikeri) kakku


Zebra bundt cake, no ehkä enemmänkin joku täplä-tiikerikakku. Tähän kakkuun piti tulla ohuita raitoja eikä sellaisia täpliä niinkuin tiikerikakussa. No, tällä kertaa ei ihan onnistunut, mutta maku oli kyllä hyvä! Vaikka ulkomuoto muistuttaakin perinteistä tiikerikakkua, niin sen maku ei ole sama ja valmistustapa on myös erilainen.

Maku luonnollisesti paranee mitä vanhemmaksi tulee. Maku on mehevä ja suklaan sekä vaniljan yhdistelmä on lyömätön. Pisteenä iin päälle tulee maistuva suklaakastike. Aineet ovat yksinkertaiset ja tämä on myös herkullinen tarjottava kahvipöytään. Ainakin vieraat kehuivat kovasti.
Tässä on havainnollistavampi kuva tästä kakusta ja siitä millainen siitä olisi pitänyt tulla. 




Minä muuten rakastan erilaisia astioita ja yksi "harrastuksistani" on keräillä niitä ja bongailla erityisiä yksilöitä esimerkiksi kirppiksiltä. Iittalan Kastehelmi-sarja on kuitenkin yksi suosikeistani ja kuten moni muukin niin myös minullakin on astiakaappi täynnä muumimukeja. Muita Iittalan suosikkeja ovat Koko-astiasta, Taika-astiat näin mainitakseni ja hankinta listalla on myös Villeroy&Boch:in New Wave mukit.




Zebra Bundt Cake

Taikina:
3,5dl sokeria
6 kananmunaa
3,5dl kevyt- tai täysmaitoa
3,5dl rypsiöljyä
1,5tl vaniljauutetta
7dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
4,5rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
1 3/4dl kuohukermaa
170g tummaa suklaata

1. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää maito, öljy sekä vaniljauute hitaasti sekoittaen, kunnes aineet ovat hyvin sekoittuneet.

2. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 

3. Ota n.7dl taikinaa erilliseen kulhoon ja lisäää kaakaojauhe siihen siivilöitynä. Sekoita tasaiseksi.

4. Lusikoi voideltuun kakkuvuokaan kolme ruokalusikallista vaniljataikinaa. Lusikoi sitten kolme ruokalusikallista suklaataikinaa vaniljataikinan keskelle. Lusikoi tällä tavalla vuorotellen suklaa- ja vaniljataikinaa, kunnes taikinat loppuvat.

5. Paista 180-asteessa  45-55 minuuttia, kunnes tikulla koittaessa ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä vuoassa 20 minuuttia ja kumoa se.

6. Tee kuorrutus. Anna kerman kiehahtaa ja poista levyltä. Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä tovi ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Vinkki: Kannattaa lusikoida taikina vuokaan jäätelöpallo kauhalla.



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Indiedays inspiration


Kerroinkin jo aikaisemmin täällä uudesta inspiration konseptista johon myös minut oli valittu mukaan. Tästä salamyhkäisestä konseptista on jo saattanut lukea muistakin blogeista ja nyt aika kertoa siitä hieman lisää.




Suomen suosituin blogiportaali siis uudistuu lokakuun aikana ja se laajenee nyt ruokaan, sisustukseen ja lifestyle aiheisiin. Sivustolta saa paljon inspiraatiota ja lukijan on helppo bongata itseään kiinnostavat jutut monipuolisen kirjavasta kuvavirrasta. Minusta uusi sivusto on mahtava inspiraation lähde ja olenkin jo löytänyt monta uutta kiinnostavaa blogia. Sivustoa on helppo käyttää ja varoitan, että näiden upeiden blogien selaaminen koukuttaa.




Nyt minulla on siis tilaisuus tarjota teille hieman esimakua tästä tulevasta Indieday inspiration - konseptista. Kurkatkaa ihmeessä tänne. Kun syötätte sivustolle sähköpostinne saatte tunnukset viikon alussa, millä voitte tutustua inspiration konseptin beta-versioon, jota vielä kehitellään. 


tiistai 2. lokakuuta 2012

Suklainen chiavanukas


Mikä olisi sen parempaa kuin vapaapäivä keskellä viikkoa! Aamulenkki, lämmin suihku ja aamiaiseksi terveellinen ja herkullinen chia vanukas antavat puhtia päivään. Tämä on helppo ja nopea tehdä illalla valmiiksi jääkaappiin ja aamulla vain ottaa se sieltä ja syödä. Tämän voi myös nauttia ilta- tai välipalaksi, mutta aamulla se antaa juuri sopivasti energiaa!

Chia-siemenet ovat varsinaista superfoodia. Pienet siemenet sisältävät rutkasti terveellisiä omega-3 rasvahappoja ja jo pari teelusikallista riittää kattamaan päivän omega-3 tarpeen.
Koska olen kasvissyöjä minun on kiinnitettävä huomiota proteiinien saamiseen. Chia-siemenet ovatkin erittäin hyvä proteiinin lähde, sillä se sisältää proteiinia kaksi kertaa enemmän kuin mikään muu siemen tai jyvä. Chiassa on myös runsaasti vatsaystävällistä kuitua, kolme kertaa enemmän antioksidantteja kuin esimerkiksi mustikassa, siinä on myös paljon vitamiineja ja mineraaleja; erityisesti magnesiumia, kalsiumia sekä rautaa. Chia-siemenet ovat myös erittäin täyttäviä ja ne hidastavat sokerien imeytymistä saaden olon kylläiseksi. 






Suklainen chia-vanukas

2rkl chia-siemeniä
1rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1tl carob-jauhetta
3/4 dl soijamaitoa (tai muuta kasviperäistä maitoa)

päälle:
raakakaakao nibsejä
marjoja

1. Laita illalla siemenet turpoamaan sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Laita jääkaappiin.

2. Nauti aamulla! Voit käyttää makeutukseen esim. hunajaa jos tarve vaatii. 





perjantai 28. syyskuuta 2012

Omppopiirakat


Täytyy kyllä sanoa, että omenoiden kerääminen käy työstä. Pihallamme on neljä omenapuuta joten omenoita on kasseittain! 
Etsin hyvältä kuulostavan ohjeen johon tuli toffee-pähkinäseos ja päälle omenaseos. Tämä toffeeseos ei kuitenkaan onnistunut enkä tiedä mitä ihmettä oikein tein! Seos nimittäin kovettui ja loppujen lopuksi kaadoin koko mössön leivinpaperille ja sainkin sitten pähkinänugaata! No, aina ei voi onnistua. Ja piirakoista tuli hyvää ilman pähkinätoffeetakin, sillä piiraan sisälle tuleva voi ja sokeri karamellisoivat täytteen hyvin uunissa.













Omenapiirakka muffinssivuoassa

Pate Brisèe:
250g jauhoja
1tl suolaa
1 rkl sokeria
1 kananmuna
150g pehmeää voita, kuutiona
15ml jääkylmää vettä

Täyte:
3 omenaa
1tl kanelia
½ tl vaniljasokeria
3 ½ rkl sokeria
voita

1. Tee taikina: Sekoita jauhot, suola, sokeri, muna ja voi tasaiseksi. Lisää lopuksi jääkylmä vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Pyöritä taikina palloksi ja kääri kelmuun. Anna olla jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

2. Laita uuni kuumenemaan 160-asteeseen. Kauli taikina ohueksi ja leikkaa sopivan kokoisia palasia muffinivuokiin (tai voit tehdä yhden ison piirakan, mutta tuplaa täytteen ainekset.) Jätä kuitenkin hieman taikinaa, jotta voit peittää piirakat sillä. Täytä omenatäytteellä ja leikkaa omenatäytteen pälle nokare voita. 

3. Kauli taikina ohueksi ja ota muotilla taikinasta palasia omenatäytteen päälle. Voitele munalla ja paista uunissa n.25 minuuttia tai kunnes piirakat ovat kauniin kullanruskeita. Tarjoa vaikka vaniljajätskin kera ja hunnuta tomusokerilla!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Omenastruudeli


Hei kaikille!  Kuten jo hieman lupailin on vuorossa omenaista herkkua. Pihallamme kasvaa kolme omenapuuta, joten jotteivat omenat menisi täysin harakoille niin olisi niistä myös hyvä valmistaa jotakin. Minulla oli mielessä erilaisia omenareseptejä joita haluaisin kokeilla kuten tarte tatin ja amerikkalainen omenapiirakka, mutta koska olen jo joskus aikaisemmin niitä kokeillut ajattelin, että omenastruudeli on seuraava leipomuslistallani.



Yhtä tietämättömille henkilöille kuin minä selvennykseksi, että struudeli on itävaltalainen leivonnainen, joka useimmiten täytetään makealla täytteellä. Struudelin taikina on yleensä filotaikinasta valmistettu ja se rullataan kääreeksi. Parhaimmillaan se on tarjottuna hieman lämpimänä kermavaahdon tai vaikka vaniljakastikkeen kera.




Kuten uumoilin aluksi, aiheutti käärön rullaaminen hankaluuksia. Taikina tulee kaulia hyvin ohueksi, joten sen rullaaminen ei ole kovin helppoa ainakaan ensikertalaiselle. Mikään kaunis leivonnainen tämä ei kyllä muutenkaan ole, joten esteettisesti kaunista tarjottavaa leivonnaista kahvipöytään ei tästä oikein saa. Mutta.. On kyllä hyvää. Jopa suklaan nimeen vannova siskoni hämmästyi kuinka omenasta voi saada jotakin hyvää.



Omenainen struudeli

Taikina:
3,5dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1rkl öljyä
ripaus suolaa
1dl lämmintä vettä

Täyte:
800g hapokkaita omenia
1rkl sitruunamehua
2dl sokeria
1tl kanelia
1dl rusinoita
100g pähkinärouhetta
75g voita
1dl korppujauhoja
voiteluun voisulaa

1. Tee taikina: Sekoita kulhossa keskenään kaikki ainekset ja sekoita ne tasaiseksi. Jätä taikina lepäämään liinan alle puoleksi tunniksi.

2. Kuori ja leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi. Kostuta ne sitruunamehulla, jotta ne eivät tummu. Sekoita joukkoon pähkinärouhe, rusinat, kaneli sekä sokeri. Kuumenna voi kattilassa ja lisää korppujauhot siihen.

Kauli taikina hyvin ohueksi, lähes uunin pellin kokoiseksi levyksi. Levitä sen päälle ensin korppujauhoseos ja sitten omenaseos.

Rullaa struudeli leivinpaperin avulla niin, että sen saumakohta jää piiloon. Ummista struudelin päät ja siirrä se varovasti pellille. Voitele voisulalla ja paista uunissa 200-asteessa n.30minuuttia. Jäähdytä leivinliinan alla ja tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.



Muistakaahan vastata sivun oikeassa yläkulmassa näkyvään lukijakyselyyn! Vastaaminen ei kestä kuin viisi minuuttia ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan upeita lahjakortteja!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Uusia juttuja blogissa!



Hei! Syksy on selvästi saapunut tuoden mukanaan kirpeän raikkaat tuulet ja tuulet ne puhaltaa täällä blogissakin.




Kuten voitte huomata, blogini sivupalkkiin on ilmaantunut lukijatutkimus, johon vastaaminen kestää vain viitisen minuuttia ja samalla tutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 10kpl lahjakortteja!
Kyse on siis uudesta Inspiration-konseptista, johon myös minun blogini on kutsuttu mukaan. Sivuston avulla voit siis helposti seurata muita inspitoivia ja laadukkaita blogeja ruoan, sisustuksen, muodin, kauneuden ja lifestylen maailmasta.
Blogini säilyy kuitenkin samassa osoitteessa, mutta tästä lisää lokakuussa!
Nyt vietän viikonloppua hieman sairastaessa kuumaa mehua juoden, mutta kunhan tästä tokenen aikomuksena olisi leipoa jotakin, kenties omenaista :) Mukavaa viikonloppua!





maanantai 3. syyskuuta 2012

Sydämelliset suklaapalat


Tervehdys! Rakkaalla serkullani oli kihlajaisjuhlat, joihin hän kysyi haluaisinko tehdä jotakin. Väänsin sitten tällaisia suklaa/mokkapala jotain leivoksia?  Hyviä olivat, varsinkin seuraavana päivänä. Eivät olleet lainkaan liian makeita, vaikka siltä näyttivätkin vaan suklaista, kahvista ja tahmaista. Leikkasin palaset vielä sydämen muotoon kihlajaisten kunniaksi :) Päälle vielä kuorrutukseksi mokkakiisseli.










Sydämelliset suklaapalat

 Pohja:
4 munaa
2tl vaniljasokeria
100g tummaa suklaata
1 1/4dl vahvaa kahvia
100g voita
3dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1prk (150g) ranskankermaa

Mokkakiisseli:
2dl kermaa
½dl vahvaa kahvia
1dl sokeria
2tl perunajauhoja
2 keltuaista
2tl vaniljasokeria
100g huoneenlämpöistä voita

1. Pohja: Erottele keltuaiset ja valkuaiset. 
    
Sulata suklaa ja jäähdytä. 

Keitä ja jäähdytä kahvi. 

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa keltuaiset ja vaniljasokeri sekaan ja lisää sen jälkeen hiljalleen sula suklaa.

Siivilöi keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Kaada joukkoon kahvi sekä lopuksi ranskankerma. 

Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan. Levitä voideltuun uunivuokaan tai kakkuvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175-asteessa n.35-40 minuuttia

2. Mokkakiisseli: Mittaa kerma, kahvi, sokeri, keltuaiset ja perunajauhot kattilaan. Kuumenna hitaasti sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Älä keitä. 

Lisää vaniljasokeri ja anna jäähtyä.

Lisää pehmeä voi paloina sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita kunnes kuorrutus on vaaleaa ja kuohkeaa.